Kalan kulutus on kaksinkertaistunut Euroopassa viimeisen 50 vuoden aikana, sillä olemme aiempaa tietoisempia siitä, että kalan syöminen on terveellisempää ja ympäristöystävällisempää kuin lihan syöminen.
Tämä trendi on johtanut tiettyjen kalakantojen liikakalastukseen, eikä siihen ole yleensä liittynyt edes kalastajien elämänlaadun paranemista. Jokseenkin kaikkialla EU:ssa nämä elintärkeät työntekijät kohtaavat vaikeuksia, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen, kalakantojen ehtymiseen, saastumiseen ja energiakriisiin.
Tässä jaksossa tapaamme kalastajia kaikkialta Euroopan unionista; Itämereltä Välimerelle ja Mustallemerelle, ja takaisin pohjoiseen ja Suomen sisävesille. Suomesta näkemyksiään tähän jaksoon tuo Suomen Sisävesiammattikalastajien liiton toiminnanjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja Juha Piilola, joka kalastaa ammatikseen itsekin.
Create your
podcast in
minutes
It is Free